Tietoa meistä


Saagan Issikoiden tarina
___

Saagan Issikat on maastoretkien järjestämiseen painottuva islanninhevostalli Oulussa. Tallin toiminnasta ja pyörittämisestä vastaa Susanna, yrittäjäperheen tytär ja todellinen moniosaaja. Hän aloitti hevosharrastuksensa jo pienenä tyttönä ja perheen hankkimat ensimmäiset omat islanninhevoset innoittivatkin Susannan äidin, Hannelen, järjestämään ratsastusvaellustoimintaa Lapissa, Levitunturin kupeessa. Ajan saatossa tämä vaellustalli sai nimekseen Lapin Saaga.

Muutettuaan merikaupunkiin Ouluun, Susanna alkoi etsiä sopivaa tallia, jossa voisi maastoilla mukavien hevosystävien seurassa. Juuri sellaista tallia ei kuitenkaan löytynyt, joten Susanna yhdessä äitinsä kanssa päätyi tuomaan muutaman islanninhevosistaan Ouluun. Susanna tajusi, että paikalliset kaipaavat juuri tätä, stressitöntä maastoilua hevosten parissa, ja hän halusi jakaa tätä iloa myös muille. Niinpä keskustelut alkoivat Lapin Saagan ratsastusvaellustoiminnan laajentamisesta Ouluun merellisille maille, ja niin Lapin Saagan toiminta laajeni Lapista Pohjois-Pohjanmaalle toisen toimipisteen muodossa.

Lapin Saaga on saavuttanut suosiota Levillä talvikauden turistien ja matkailijoiden keskuudessa, joten aina loppusyksystä Oulussa kesän asuneet hevoset matkaavat Leville talvisesonkia varten. Kuitenkin joka kevät Oulussa alkaa innokas odotus, kun Virpiniemen tallin vakioasiakkaat alkavat laskea päiviä Ouluun kesätöihin saapuvien issikoiden paluuseen ja kesän maastoilukauden alkamiseen.


Tallin toiminta
___

Saagan Issikat järjestää loppukeväästä syksyyn maastoretkiä sekä hevosaiheista toimintaa Oulun Virpiniemessä kauniissa merimaisemissa. Olit sitten kokeneempi hevososaaja tai aloitteleva harrastaja, niin olet tervetullut lähtemään ratsastusretkelle itseksesi tai yhdessä läheistesi kanssa unohtamatta kilttejä ja hurmaavia islanninhevosiamme.

Tallimme toiminta perustuu reilulla tietotaidolla varustettuun tekemiseen sekä tietenkin ensisijaisesti hevostemme hyvinvointiin. Haluamme omalla toiminnallamme huolehtia siitä, että meille saapuvat ratsastajat pääsevät hetkeksi unohtamaan arjen huolet istumalla satulaan nauttimaan Oulun upeista maastomaisemista sekä hiittisuoran vauhdin huumasta, mutta tämä kaikki tehdään aina hevosten jaksamista ja yleistä turvallisuutta ajatellen. Ylläpidämme tallillamme rentoa ja toisia ihmisiä sekä hevosia kunnioittavaa ilmapiiriä, jolloin jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi retkillemme.

Hevosalan toimijoina myös ympäristön hyvinvointi ja kestävyys on meille tärkeää. Toimintamme Oulussa keskittyy lähinnä luonnossa liikkumiseen sekä meren rannoilla kulkemiseen, joten kaikki retkemme suunnitellaan ja toteutetaan aina Suomen kaunista luontoa kunnioittaen.